Rommi
Rommin valmistuksessa on kaksi traditiota. Ranskalaisen perinteen
mukaan rommi valmistetaan sokeriruo'osta puristetusta nesteestä,
kun taas varhaisemman tradition mukaan se valmistetaan nimenomaan
sokerinvalmistuksen yhteydessä jäljelle
jääneestä melassista.
Tislauksen jälkeen rommi on tulisen ja raa'an makuista ja
vaikka jotkut nauttivatkin rommista tällaisenaan, useimmiten rommi
ikäännytetään, jolloin sen maku muodostuu
pehmeämmäksi ja hienommaksi. Nykyään rommi
ikäännytetään useimmiten tammitynnyreissä.
Ikäännyttäminen voi viedä yhdestä
kolmeenkymmeneen vuotta tai jopa kauemmin.
Ikäännyttämisen aikana rommista tulee ensin
kullanväristä ja myöhemmin tummemman ruskeata.
Likööri
Liköörit ovat alkoholijuomia joita ei voi tehdä ilman sokeria. Sokeri ja
alkoholipitoisuus vaihtelee suuresti. Sokerin lisäksi juomaan tarvitaan
maustamiseen marjoja, hedelmiä, yrttejä, mausteita tai niistä saatuja
uutteita, tisleitä tai eteerisiä öljyjä.
Hedelmäliköörit
Likööreitä on maustettu marjoista ja hedelmistä saaduilla uutteilla ja
mehuilla. Näitten liköörejen alkoholipitoisuus ei saa olla yli 15-25%,
koska muuten marjojen aromit eivät maistuisi. Marja- ja hedelmäliköörejä
kutsutaan myös miedoiksi likööreiksi. Väkevien ja mietojen liköörejen
raja kulkee 22 prosentissa. Alkoholin sijan, liköörejen sokeripitoisuus
voi olla jopa 500g/litra.
Marja- ja hedelmäliköörejä pitäisi nauttia kylmänä puolen vuoden sisällä ostamisen jälkeen.
Yrtti- ja mausteliköörit
Yrttilikööreihin käytetäään erilaisia
maustekasveista saatuja uutteita ja tisleitä. Tavallisesti käytetään
kasveja, jotka ovat tuttuja myös ruon valmistuksessa kuten esim.
basilika, anis ja tee. Yrttiliköörit voidaan maustaa ainoastaan yhdellä
mausteella tai käyttää monta eri maustetta ja yrttiä. Sekoitus on
yleensä valmistajan salaisuus. Alkoholipitoisuus vaihtelee suuresti
näissä likööreissä. On olemassa mietoja sekä erittäin alkoholipitoisia
yrtti- ja maustelikööreitä. Maustelikööreissä on yleensä erittäin paljon
sokeria, sen sijan yrttilikööreissä on melko vähän.
Sitrusliköörit
Sitrusliköörit ovat maustettu sitrushedelmistä saaduilla uutteilla, tisleillä tai eteerisillä öljyillä.
Curaçao käytetään yleisnimityksenä appelsiinillä maustetuista likööreistä. Curaçao on hedelmä, joka kasvaa Länsi-Intiassa Curaçaon saarella. Se näyttää pieneltä vihreältä appelsiiniltä ja maistuu katkeralta. Curaçao liköörit voivat olla värittömiä, keltaisia, vihreitä ja sinisiä.
Triple Sec'istä puhutaan, jos liköörin alkoholipitoisuus on melko korkea, sokeria suhteellisen vähän ja joissa on selvästi curaçaon-kuoren maku. Triple Secit ovat värittömiä.
Emulsiliköörit
Emulsioliköörien raaka-aineet ovat mausteet, sokeri ja alkoholi. Sen lisäksi emulsiolikööri voi sisältää myös munankeltuaista, kermaa tai kookosrasvaa. Nämä juomat ovat aika paksuja.
Ennen munaliköörissä oli avocadoa, jonka takia käytetään myös nimitystä advocaat. Nykyään munaliköörissä käytetään raaka-aineena munankeltuaista. Maailman tunnetuin munalikööri on hollantilainenWarnink's Advocat.
Bailey's Irish Cream on tunnetuin kermaa sisältävä likööri. Huomaa, että se ei ole crème vaan cream. Crème tarkoittaa uuttamalla valmistettua likööriä ja cream kermaa. Crème liköörit ovat siirappimaisia ja sisältävät runsaasti sokeria
Fantasialiköörit
Jos likööriä ei voi ryhmitellä mihinkään, se on fantasialikööri. Tunnetuin Fantasialikööri onParfait Amour.